F-35 on pitkän aikavälin ratkaisu

Puolustusvoimien hävittäjähankinta on tämän vuoden aikana jäänyt pienempään poliittiseen rooliin julkisessa keskustelussa, mutta kysymys on kuitenkin erittäin ajankohtainen. Koronapandemian aiheuttamat taloudelliset vaikeudet ovat kuitenkin hiljattain saaneet populismilta haiskahtavia kommentteja esille siitä, miten taantumaa voitaisiin tasata lykkäämällä hankintaa.

Jokaisella asiaan perehtyneellä on tiedossa, että puolustusmateriaalin hinta nousee keskimäärin seitsemän prosenttia vuodessa, joten lykkäämisellä Suomi saattaisi myös nostaa hankinnan hintaa omin toimenpitein. Järjestelmät, joita Suomelle ollaan tarjoamassa, ovat kaikki laadukkaita ja moderneja. Pääosan edustaessa kehittynyttä neljännen sukupolven hävittäjäkalustoa, vain yksi lukeutuu tulevaisuuteen suuntautuvaan viidenteen hävittäjäsukupolveen. Se on järjestelmä, joka mahdollistaa yhteen linkittyvien hävittäjäkoneiden tuottaman, lähes läpäisemättömän puolustuksellisen ilmapuolustusjärjestelmän.

Toisin sanoen Suomen tulee tehdä kunnollinen analyysi siitä, mitä uuden ilmapuolustusjärjestelmän on kyettävä tarjoamaan. Neljännen sukupolven asejärjestelmät ovat toistaiseksi tarpeeksi tehokkaita Suomen ilmatilan puolustamiseksi, mutta meillä on viidennen sukupolven hävittäjiä tarmokkaasti kehittäviä naapurimaita.

Mikäli päätämme ryhtyä kehittämään neljännen sukupolven hävittäjäkalustolle rakentuvia ilmavoimia, päädymme 10-15 vuoden kuluessa tilanteeseen, jossa hävittäjämme joutuvat toimimaan ylivertaista, viidennen sukupolven kalustoa käyttävää vastustajaa vastaan. Lisäksi neljännen sukupolven hävittäjäkaluston päivitys tulee todennäköisesti lähivuosina saavuttamaan täyden potentiaalinsa, kun viidennen sukupolven konekalustoa arvioiden mukaan tullaan kehittämään ja pitämään kilpailukykyisenä pitkälle 2050-luvulle asti.

Tämän päivän poliittisessa tilanteessa on helppoa kyseenalaistaa Yhdysvaltain kanssa tehtävää puolustusyhteistyötä, mutta Suomen pitää kuitenkin olla realistinen. Euroopan ehkäpä paras maanpuolustustahto ja korkealaatuiset, asevelvollisuuteen perustuvat jalkaväkiasevoimat ovat puolustusratkaisumme perusta. Nykyajan hyperteknologisessa maailmassa tällä on kuitenkin yhä pienempi merkitys, mikäli tällaiset asevoimat eivät kykene toimimaan omalla maaperällään tehokkaan ilmapuolustuksen suojassa. Jalkaväkiarmeija ilman kunnollista ilmapuolustusta joutuu kohtaamaan vastustajansa suojattomasti. Historia on osoittanut, että sellainen yhtälö johtaa suuriin tappioihin.

Asejärjestelmien kehityksen aikajänne kattaa noin 50 vuotta: niiden tulee olla varteenotettava suorituskyky seuraavat 30 vuotta ja samalla niiden on oltava yhteensopivia 20 vuotta vanhan kaluston kanssa. Yhdysvaltalainen F-35 -hävittäjä tarjoaa viidennen sukupolven hävittäjäominaisuudet. Se on myös osa sitä järjestelmää, jota Yhdysvallat kehittää täydellisin ilmaherruuden doktriininsa selkärankana seuraavan 40-50 vuoden ajan. Mahdollisen Suomea vastaan suunnatun aggression hintalappu nostettaisiin tällä järjestelmällä mahdollisimman korkealle. Jos F-35 -järjestelmän muita etuja haluaa tarkastella, sellaisia on puolustuspoliittisessa, ulkopoliittisessa ja erityisesti talouspoliittisissa tekijöissä. Ne kaikki puoltavat yhdysvaltalaista ratkaisua.

Kommentera

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com-logga

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut /  Ändra )

Google-foto

Du kommenterar med ditt Google-konto. Logga ut /  Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut /  Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut /  Ändra )

Ansluter till %s

%d bloggare gillar detta: